TIEDOTE hautaustoimen maksuista Joroisten seurakunnassa 1.6.2025 alkaen


Joroisten seurakunnan kirkkovaltuusto on 1.4.2025 kokouksessaan hyväksynyt uudet hautaustoimen maksut 1.6.2025 alkaen.

Eduskunta on hyväksynyt 22.11.2024 hallituksen esityksen, jolla muutettiin valtion rahoituksesta evankelis-luterilaisen kirkolle eräisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin annettua lakia. Lakimuutoksen myötä vuonna 2025 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon rahoitusta leikataan 19,6 miljoonaa euroa. 

Valtion rahoitus on tarkoitettu käytettäväksi seurakuntien suorittamia kirkolle määrättyjä yhteiskunnallisia tehtäviä varten: hautaustoimi, väestökirjanpito ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpito. Palvelut tuotetaan kaikille, myös kirkkoon kuulumattomille, minkä vuoksi kyseisten tehtävien kokonaiskulut tulee kattaa yksinomaan valtionrahoituksella ja palveluista perittävillä maksuilla. Kirkollisverotuloa ei tule käyttää lakisääteisten yhteiskunnallisten tehtävien kulujen kattamiseen. 

Joroisten seurakunnassa valtionrahoitusta käytetään yhteiskunnallisiin tehtäviin seuraavasti: hautaustoimi 47,5%, väestökirjanpito 5% ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpito 47,5%.

Hautaustoimella tarkoitetaan hautausmaiden ja hautausmaiden kiinteistöjen ylläpitoa, hautausten hoitamista, hautakirjanpitoa yms. hautaustoimilaissa sekä kirkkolaissa määriteltyä työtä (KL 3 luku 28-37§)
Seurakunta ei saa käyttää kirkollisverovaroja hautaukseen liittyviin kustannuksiin.

Edellä mainittujen syiden johdosta seurakunta päivittää hautaustoimen maksut.

Joroisten seurakunnan hautaustoimen maksut 1.6.2025 alkaen löytyvät seurakunnan kotisivuilta.

 

Joroisissa 1.4.2025

Joroisten seurakunnan kirkkoneuvosto